tiistai 24. kesäkuuta 2014

Liimatainen, Liisa: Saudi-Arabian toiset kasvot. Rohkeita naisia ja kybernuoria

Pitkän linjan Yleisradion ulkomaantoimittaja Liisa Liimatainen on tarttunut ajankohtaiseen aiheeseen ja kirjoittanut teoksen Saudi-Arabian nykyelämästä ja tulevaisuuden näkymistä nimekkeellä Saudi-Arabian toiset kasvot - rohkeita naisia ja kybernuoria. Muutamaan vierailuun ja kymmeniin eri haastatteluihin perustuva teos pyrkii paljastamaan toisenlaisen todellisuuden öljyrikkauksista ja tiukan linjan islamista tunnetun maan pinnan alta.

Liimatainen on keskittynyt teoksessaan neljään eri teemaan, joiden kautta hän lähestyy aihettaan. Ensinnäkin hän nostaa esiin saudiarabialaiset naiset, jotka ovat perinteisesti olleet perheen miesten holhouksen alaisia. Muutoksen tuulia on kuitenkin ilmassa, sillä esimerkiksi sosiaalisen median myötä naiset muiden saudien ohella ovat tulleet tietoisemmiksi asemastaan. Teosta varten Liimatainen on haastatellut esimerkiksi autolla ajokampanjaan osallistuneita naisia, jotka ovat ottaneet tietoisen riskin rikkoessaan tätä nimenomaista kieltoa.Tämä on yksi esimerkki naisista, jotka pyrkivät yhä enenevässä määrin myös työelämään. Vaikka perinteinen ajattelu naisesta kodin hengettärenä ja lasten hoitajana on vielä voimissaan ja vaikka yksinäisten ja eronneiden naisten elämä voi olla todella hankalaa, ovat avioeroluvut kasvaneet huimasti.

Toisena suurempana teemana teoksessa ovat nuoret, jotka muodostavat Saudi-Arabian tulevaisuuden jo maan väestörakenteen vuoksi: syntyvyys on ollut suurta viime vuosiin saakka aiheuttaen suoranaisen väestöpommin. Ulkomaisen työvoiman suuri määrä varsinkin matalapalkka-aloilla on aiheuttanut työttömyyttä saudien keskuudessa, jolloin nuorten voi olla vaikea päästä työmarkkinoille ja nuorten miesten kerätä riittävästi varallisuutta avioliiton solmimiseksi. Toisaaltas esimerkiksi opiskelu ulkomailla muuttaa nuorten asenteita ja lisää kriittisyyttä vallitsevaa järjestelmää kohtaan.

Entä millaista on kuulua uskonnolliseen vähemmistöön, shiioihin, Saudi-Arabiassa? Maan itäisessä maakunnassa elävä shiaavähemmistö on tuntenut nahoissaan olevansa toisen luokan kansalaisia wahhabilaisuuden nimiin vannovassa kuningaskunnassa. Shiiojen elämää on rajoitettu esimerkiksi opiskelu- ja työmahdollisuuksien rajoituksin. Tämä muodostaa kirjan kolmannen teeman.

Vielä viimeiseksi Liimatainen suuntaa katseensa Saudi-Arabian muuttajavoimiin, poliittisesti aktiivisiin kansalaisiin, jotka ovat olleet valmiita menemään pitkiksikin ajoiksi vankilaan saadakseen muutosta aikaan kotimaassaan. Maassa onkin havaittavissa jonkinasteista lievennystä tiukimpiin sääntöihin, ja esimerkiksi erot eri kaupuniien välillä voivat olla todella huomattavia: maan pääkaupungin Riadin konservatiivinen ajatusmaailma on kuin vastakohta vaikkapa Jeddan suhteellisen liberaalille ajattelumaailmalle. Kaiken kaikkiaan teos on melko kokonaisvaltainen ajankuvaus mediassa melko yksipuolisesti kuvatusta valtiosta ja mielestäni hyvinkin lukemisen arvoinen kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle.

Tekniset tiedot:
Liimatainen, Liisa: Saudi-Arabian toiset kasvot. Rohkeita naisia ja kybernuoria
ISBN: 978-952-01-0981-3
Like Kustannus 2013
Nidottu, 408 s.
Kirjastoluokka: 48.11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...