sunnuntai 17. elokuuta 2014

Heberlein, Ann: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää

Ann Heberlein, teologian tohtori ja etiikan tutkija, kertoo teoksessaan En tahdo kuolla, en vain jaksa elää kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, psyykkisestä sairaudesta joka hänellä on ollut jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Sairaus kehittyi hänelle teinivuosien aikana ja siinä on ollut taudinkuvalle ominaisesti välillä energisen maanisia, välillä musertavan masentavia kausia, joiden välillä voi olla useamman vuoden väli. 

Teoksen painopiste vaikuttaa olevan erityisesti Heberleinin kokemissa masennusjaksoissa. Monina hetkinä hän kirjaimellisesti taistelee itsemurhahaluaan vastaan. Heberleinillä on kuitenkin kaksi lasta, joille hän ei halua tuottaa huolta puhumattakaan tuotteliaasta työelämästään yhteiskunnallisena keskustelijana ja kirjailijana. Haastattelupyyntöihin on vastattava ja tekstiä tuotettava, ja jollakin erikoisella tavalla Heberlein siinä onnistuukin, vaikka on voinut olla hetkeä aikaisemmin syvällä aallonpohjalla. Ehkä juuri tässä kahtiajakoisuudessa tuleekin selvimmin esille kaksisuuntaisen mielialahäiriön pirullisuus: matka huipulta pohjalle voi olla nopea, mutta jossakin vaiheessa odotettavissa on taas uusi nousu.

Aiheesta kiinnostuneelle teos on hyvin konkreettisen tuntuinen kuvaus elämästä ainakin ulkoisesti tarkasteltuna menestyneenä vaikuttajana, jonka taustalla on kaikennielevä sairaus. Kaikessa koruttomuudessaan ja henkilökohtaisuudessaan tämä teos tuo paljon mielikuvia herättävästä sairaudesta esiin todellisia puolia sairaudesta itse kärsivän kuvaamana.

Tekniset tiedot:
Heberlein, Ann: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää
Suomentaja: Ulla Lempinen
ISBN: 978-951-796-634-4
Atena Kustannus 2010
Sidottu, 167 s.
Kirjastoluokka: 59.561

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...