lauantai 30. elokuuta 2014

Khosravi, Shahram: "Laiton" matkaaja. Paperittomuus ja rajojen valta

Miltä tuntuu matkusta maasta toiseen pakolaisena tai siirtolaisena ilman virallisia matkustusasiakirjoja? Mitkä ovat riskit ja millaisen hinnan siitä joutuu maksamaan niin kovana valuuttana kuin henkisenä taakkana?

Iranilaissyntyinen sosiaaliantropologi Shahram Khosravi kertoo omakohtaisten kokemusten kautta paostaan kotimaastaan Iranista Ruotsiin laittomana siirtolaisena teoksessaan "Laiton" matkaaja - paperittomuus ja rajojen valta. Khostavi teki päätöksen poistua kotimaastaan 1980-luvun loppupuolella, sillä hän ei halunnut mennä armeijaan. Siitä alkoi hänen matkansa paperittomana siirtolaisena Intian kautta lopulta Ruotsiin - maahan, josta hän ei ollut ennen kuullutkaan. Oman tarinansa ohella Khostavi erittelee siirtolaisuutta ja maahanmuuttoa sekä kansallisvaltioiden suvereeniutta yleisemminkin. Valtioiden rajojen määrittely vaikuttaa suuresti siihen, kuinka niiden rajojen sisäpuolelle pyrkiviä kohdellaan ja keiden katsotaan kuuluvan sisälle ja keiden ulos. Siirtolaisten myös oletetaan olevan tietynlaisia, vaikka siirtolaiset muodostavat kovin hajanaisen joukon, jolla jokaisella on oma historiansa.

Khostavin kertoessa omaa tarinaansa matkalla kohti tuntematonta maata turvapaikanhakijaksi ja lopulta uuden kotimaan Ruotsin kansalaiseksi ja Tukholman yliopiston lehtoriksi hän valottaa samalla matkallaan tapaamiensa paperittomien siirtolaisten tarinoita ja peilaa niitä yleisempään (laitonta) siirtolaisuutta ja pakolaisuutta koskevaan keskusteluun ja tutkimukseen. Teos onkin suhteellisen suppeasta sivumäärästään huolimatta ajatuksia herättävä ja henkilökohtaisuudessaan puhutteleva teos aiheesta, joka on ajankohtaisempi kuin moni kotimaassaan rauhassa elävä osaa ehkä ajatellakaan.

Tekniset tiedot:
Khosravi, Shahram: "Laiton" matkaaja. Paperittomuus ja rajojen valta
Suomentaja: Antti Sadinmaa
ISBN: 978-952-495-307-8
Gaudeamus 2013
Nidottu, 183 s.
Kirjastoluokka: 32.21

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...