perjantai 10. lokakuuta 2014

Pekkarinen, Jussi: Konsulinkyydillä kotiin. Suomalaisia ahdingossa maailmalla

Oletko joutunut joskus pulaan ulkomailla? Vuosikymmenten saatossa moni suomalainen on joutunut turvautumaan Suomen ulkomaan edustustojen puoleen ollessaan syystä tai toisesta avun tarpeessa. Edustustoista erityisesti konsulit ovat erikoistuneet ulkomailla väliaikaisesti oleskelevien avun tarpeessa olleiden suomalaisten auttamiseen. Tapauksia onkin sitten laidasta laitaan, osa hyvinkin uskomattomia.

Ulkoasiainministeriön tutkijan Jussi Pekkarisen kirjoittamassa teoksessa keskitytään suomalaisten avunpyyntöihin ulkomailla vuosien 1918-1981 välillä. Alkuvuosikymmenille on leimallista sotien ja niiden väliaikoihin liittyvät avustustapaukset. Raha on ollut usein lopussa, sukulaiset kadoksissa ja yhteydenpitokeinot hyvin rajallisia. Edustustot ovatkin toimineet niin viestinviejinä kuin välittömän avunantajina, useimmiten maksusitoumuksia vastaan. Tarvittaessa suomalaisia on lähetetty kotiin halvimmalla mahdollisella tavalla. Sama avustusperiaate on jatkunut halki vuosikymmenien: ulkomailla vakituisesti asuvien tukena on heidän uusi asuinmaansa, mutta välikaisesti maassa oleskelevia ulkomaan edustustot ovat ulkoasiainministeriön suostumuksella auttaneet monin eri tavoin. Nykyisin varsinkin turismin lisääntyessä suoranainen törttöily ja edustustojen apuun luottaminen ovat luoneet yhä tiukemmat raamit avustuksille. Kaikkiin pyyntöihin ei ole ollut mahdollista suostua. Äärimmäisenä avustusmuotona on myös ulkomailla kuolleiden suomalaisten kotiuttaminen, jossa avustaminen on osa ulkoasiainministeriön toimintaa myös nykyään.

Teos on koottu pitkälti eri tapausesimerkkien pohjalta siten, että arkaluontoisissa tapauksissa henkilöiden nimet on muutettu. Koin itselleni kaikkein mielenkiintoisimmiksi kirjasta välittyvän kuvan siitä, miten suomalaiset ulkomaan edustustot ovat olleet osa maailmanhistoriaa. Maailma on muuttunut ja avustustoiminta sen mukana; monesti kyse on ollut suoranaisesta konsulien hyväntahtoisuudesta heidän antaessaan apua omalla vapaa-ajallaan ja omista varoistaan. Konsulitoiminta on korvaamatonta, minkä voi myös kaikista näistä tapauksista aistia. Kaiken kaikkiaan kiinnostava teos aika harvinaisesta aiheesta.

Tekniset tiedot:
Pekkarinen, Jussi: Konsulinkyydillä kotiin. Suomalaisia ahdingossa maailmalla
ISBN: 978-951-1-22537-9
Otava 2009
Sidottu, 349 s.
Kirjastoluokka: 92.7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...