torstai 30. huhtikuuta 2015

Parviainen, Ritva: Hanki oma elämä. Neljännesvuosisata Mosambikissa

Hanki oma elämä - neljännesvuosisata Mosambikissa on fysioterapeutin koulutuksen saaneen Ritva Parviaisen omaelämäkerrallinen muistelmateos hänen vuosistaan Afrikassa. Parviainen päätyi Mosambikiin puoliksi vahingossa; hän etsi elämälleen suuntaa Suomen ulkopuolelta ja sai mielenkiintoisen työtarjouksen Mosambikista gap filler -työntekijänä. Alunperin pitkältä tuntunut vuoden pesti fysioterapeuttina kääntyi pian toiseksi ja kolmanneksi, viimein kymmeneksi ja kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Työtehtävätkin vaihtuivat konsultiksi ja terveydenalan työntekijäksi, aids-kouluttajaksi ja koordinaattoriksi muutamia työnimikkeitä mainitaksemme.

Parviainen kertoo teoksessaan paitsi jokapäiväisestä elämästään Mosambikissa, myös maan poliitttisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta aina lähihistoriaa myöten. Pääosassa teoksessa ovat kulttuurierojen värittämät kuvaukset työskentelystä maassa, jonka työskentelyilmapiiri ja -olosuhteet poikkeavat paljon suomalaisesta. Vaikka Parviainen tuntuukin viihtyvän niin hyvin Mosambikissa, että siitä on tullut hänelle jo toinen kotimaa, myöntää hän olevansa lähtemättömästi suomalainen ja kaipaavansa silloin tällöin kotimaahansa.

Parviainen on saanut olla monessa mukana ja työskennellyt monipuolisissa tehtävissä omalla alallaan. Uskon tämän teoksen olevan antoisa terveydenhuoltoalasta ja kulttuurieroista kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Parviainen, Ritva: Hanki oma elämä. Neljännesvuosisata Mosambikissa
ISBN: 978-952-01-0758-1
Like Kustannus 2012
Nidottu, 223 s.
Kirjastoluokka: 99.15

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...