sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Muraja, Tuomas: Sotilaana Afganistanissa

Sotilaana Afganistanissa tiivistää jo otsikollaan sen, mistä tässä kirjassa on kyse: Tuomas Muraja kertoo vuosien 2006 ja 2007 aikana tapahtuneesta, hieman yli vuoden kestäneestä työkomennuksestaan Afganistanissa. Muraja toimi YK:n toimeksiannossa rauhanturvaajana Mainaman tukikohdasta käsin monen muun suomalaissotilaan tavoin.

Teos on päiväkirjamuotoon kirjoitettu ja Murajan mukaan vain vähän jälkikäteen muokattu hänen alkuperäisiin kenttämuistiinpanoihinsa nähden. Muraja toimi rauhanturvaajana tiedotusupseerin tehtävissä ja on työskennellyt myös Helsingin Sanomien ulkomaankirjeenvaihtajana. Tämä tausta näkyy teoksessa selkeästi edukseen - rivisotilaaseen verrattuna kieli on sujuvaa ja monipuolista ja alan erikoissanastoa on melko vähän. Teoksen lopussa on vielä erikseen sanasto teoksessa käytetyistä erikoistermeistä.

Murajan teos tuo erilaisen näkökulman Afganistanin tilanteeseen maata koskevassa kirjallisuudessa, jota vaikuttaa olevan päivä päivältä enemmän. Näkökulma on selkeästi suomalainen ja paikallisväestöön nähden hyvin ulkopuolinen: operaatioaikaa rytmittävät tiheästi toistuvat palvelusvapaat Suomessa. Varsinaista rauhanturvaajan jokapäiväistä työtä teoksessa kuvataan mielestäni valitettavan ympäripyöreästi, tosin tämä valinta voi olla tarkoituksellinen asioiden arkaluonteisuuden vuoksi.

Tekniset tiedot:
Muraja, Tuomas: Sotilaana Afganistanissa
ISBN: 978-951-31-7645-7
Tammi 2014
Sidottu, 188 s.
Kirjastoluokka: 99.31

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...