keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Turtiainen, Maarit: Punainen paasto

Punaisen paaston tapahtumat sijoittuvat vuoden 1990 Istanbuliin. Suomalainen, Tukholmassa opiskellut Satu on valokuvausopintojensa loppusuoralla Istanbulin oppilaitoksessa ja monella tapaa elämänsä risteyskohdassa: Opintolainan epäämisen vuoksi opintojen rinnalle tarvittaisiin palkkatuloja, jotta Istanbuliin jääminen olisi mahdollista. Toinen kysymysmerkki on Tukholmassa Sadun kotiinpaluuta jo vuoden odottanut Peter, jonka toiveena on kihlata Satu. Peterin rinnalle on ilmestynyt turkkilainen Umut, kiihkeä ja romanttinen nuorimies. Valitako turvallinen ja tasainen Peter vai kulttuurisesti erilainen ja kiehtova Umut?

Kaikkein vakain ja pettämättömin rakkaus Sadulle vaikuttaa olevan kuitenkin valokuvaus. Sitä hän on opiskellut Istanbulissakin jo vuoden ja tutustunut opintojensa kautta kurdiaktivisteihin, joista kahdesta on muodostunut hänelle jo läheisempiä tuttavia. Kurdien tunteminen ja heidän asiansa tukeminen voi Turkissa kuitenkin olla kohtalokasta, minkä Satukin saa ennen pitkää tuntea poliisien puolelta tulevana yhteydenottona. Umutkaan ei pidä siitä, että Satu käyttää aikaa muiden miesten kanssa, vaikka edes opintojen merkeissä, sillä se aiheuttaa turhaa puhetta aina uteliaissa naapureissa. Oman jännitteensä tuo se, että Umutin perhe on ensihetkien jälkeen alkanut kääntää Sadulle selkäänsä ajatellen tämän olevan elämäntapojensa vuoksi sopimaton puoliso pojalleen. Kuinka pitkälle Umut on valmis taistelemaan rakkautensa puolesta perinteiden ja perheen mielipiteen hallitsemassa yhteiskunnassa?

Teoksessa risteillään monien eri kysymysten äärellä mukava soljuvasti ja vaivattoman oloisesti. Istanbul avautuu kiehtovan oloisena, jopa kodikkaana kaupunkina, jolle Satu on menettänyt sydämensä. Punainen paasto on yhtä aikaa rakkaustarina, tarina kulttuurieroista, valintojen tekemisen vaikeudesta ja siitä, että tavalla tai toisella elämä aina voittaa. Punainen paasto jättää kysymyksiä sopivassa määrin lukijan pureksittavaksi. Tämän teoksen perusteella jään odottamaan Turtiaiselta mielenkiinnolla uutta luettavaa - pikahaun perusteella muita teoksia en onnistunut häneltä vielä löytämään.

 Tekniset tiedot:
Turtiainen, Maarit: Punainen paasto
ISBN: 978-951-0-38834-1
WSOY 2012
Sidottu, 375 s.
Kirjastoluokka: 1.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...