sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Zevin, Gabrielle: Tuulisen saaren kirjakauppias

A.J. Fikryn elämä ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Alle nelikymppisen A.J.:n vaimo on kuollut hiljattain auto-onnettomuudessa ja A.J.:lle jää hoidettavaksi pariskunnan yhdessä perustama Island Books, pienellä Alice Islandilla sijaitseva kirjakauppa. A.J.  tunnetaan luonteeltaan äreänä ihmisenä eikä kirjakaupalla mene kummoisesti. Sen helmenä tunnettu arvokas teos varastetaan, ja korkeakirjallisesta maustaan tunnettu A.J. ei ota kauppansa valikoimiin kuin tarkasti valikoituja teoksia. Tuohon rakoon yrittää saada jalkaansa uusi kustannustoimittaja Amelia Loman, joka tulee esittelemään A.J.:lle kauden uutuusteoksia. Vastaanotto ei ole lämpimin mahdollinen, mutta saa myöhemmin odottamattomia piirteitä. Samaan syssyyn A.J. huomaa kauppaansa jätetyn pienen lapsen, jonka kohtaloon hän kiinnittyy enemmän kuin aluksi tahtoisikaan.

Tuulisen saaren kirjakauppiasta on luonnehdittu romanttiseksi kertomukseksi ja sitä se onkin sortumatta kuitenkaan  liialliseen imelyyteen. Tapahtumat etenevät nopeasti ja monin paikoin toteamuksen oloisesti. Vuodet vierivät vauhdilla eikä asioita jäädä sen enempää vatvomaan, vaikka tapahtumien runsauden puolesta niin olisi ollut suuri riski tapahtua. Kaikki tapahtumat pyörivät pienen kirjakaupan ympärillä, joka herää vähitellen uuteen kukoistukseen ennen dramaattista loppuhuipennusta. Tämä teos on helmi kirjoista ja kirjallisuudesta kertovista teoksista pitäville.

Tekniset tiedot:
Zevin, Gabrielle: Tuulisen saaren kirjakauppias
Suomentaja: Tero Valkonen
ISBN: 978-951-20-9270-3
Gummerus 2014
Sidottu, 239 s.
Kirjastoluokka: 1.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...