torstai 5. toukokuuta 2016

Geda, Fabio: Krokotiilimeri

Afgaanipoika Enaiatollah Akbarin itsenäinen elämä alkaa hänen täytettyään kymmenen vuotta. Perheen isä on kuollut maan levottomuuksissa ja äiti jättää Enaiatollahin ennalta varoittamatta pakolaiskeskukseen Pakistanissa. Hänen on vain pakko. Siitä alkaa Enaiatollahin selviytymistarina, jonka aikana hän selviytyy miten kuten satunnaisia töitä tehden ja tuttavien avustuksella ensin Pakistanissa. Sinne hän ei kuitenkaan jää, sillä Eurooppa hyvine tulevaisuudenlupauksineen houkuttelee häntä monien muiden afgaanien tavoin. Niinpä hän lähtee vaaralliselle matkalle kohti Eurooppaa salakuljettajien kyydissä.

Nuori Enaiatollah on yksi Afganistanista paremman elämän toivossa liikkeelle lähteneistä pakolaisista. Välillä hänen on ansaittava töitä rakennustyömailla ja muilla hanttihommilla - pimeästi tietenkin, mikä lisää kiinnijäämisen ja Afganistaniin palauttamisen riskiä. Vastoinkäymisistä huolimatta matka kuitenkin etenee Iranin, Turkin ja Kreikan kautta Italiaan.

Krokotiilimeri kertoo yhden pakolaisen kertomana epätoivoisesta matkasta kohti parempaa tulevaisuutta - kun mitään menetettävää ei ole, kaikki mahdollisuudet ovat paikalleen jäämistä parempia. Uusi elämä Italiassa osoittautuu kuitenkin kaikkea muuta kuin ruusulla tanssimiseksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Enaiatollahin onnistuu saada puolelleen ihmisiä, joiden kautta asiat alkavat ratketa. Tämä lyhyt teos on italialaiskirjailija Fabio Gedan Enaiatollahille tekemien haastattelujen perusteella kokoama, ja haastattelun runkoa on paikoin kirjoitettu näkyviin myös tarinaan. Tarina on toden totta lukemisen arvoinen ja avaa näkymän laittomien siirtolaisten kovaan matkaan kohti parempaa tulevaisuutta.

Tekniset tiedot:
Geda, Fabio: Krokotiilimeri
ISBN: 978-951-1-27236-6
Otava 2013
Nidottu, 189 s.
Kirjastoluokka: 1.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...