lauantai 28. toukokuuta 2016

Torgeby, Markus: Juoksijan sydän

Markus Torgeby oli teini-ikäisenä suuri ruotsalainen juoksijalupaus pitkänmatkan saralla. Syrjäisellä Öckerön saarella perheensä kanssa varttunut Torgeby itse asiassa oman elementtinsä sen myötä, kun hän huomasi olevansa lahjakas juoksija. Juostessaan luonnon keskellä hän tunsi voivansa olla oma itsensä ja levottomat jalat saivat kaipaamaansa toimintaa. Ennen pitkää Torgeby saakin itselleen valmentajan, jonka tarkoituksena on valmentaa hänet Euroopan huipulle.

Juoksijan sydämessä Torgeby kertoo omin sanoin elämästään juoksun ja oman itsensä löytämisen parissa. Lupaava ura katkesi vakavaan onnettomuuteen, ja Torgebyllä oli huolenaan myös nopeasti etenevää MS-tautia sairastava äitinsä, joka joutui pyörätuoliin ollessaan vasta kolmekymppinen. Torgeby eli kuitenkin myös omaa elämäänsä: hän lähti etsimään itseään asettumalla asumaan ympärivuotisesti itse rakentamaansa kotaan keskelle luontoa neljäksi vuodeksi. Sieltä käsin hän eli erittäin vaatimatonta elämää käyden hakemassa ruokatarvikkeita viikottain varsin kaukana sijaitsevasta kyläkaupasta. Torgeby kuvaa näitä vuosia elämänsä parhaiksi. Välillä hän käy hiihtovaelluksella ystävänsä kanssa ja päätyypä myös puolen vuoden valmennusleirille Tansaniaan. Silti juuri ruotsalaisessa luonnossa on jotakin, joka vetää häntä puoleensa. Samanhenkisen puolison löydettyään Torgeby rakentaa kasvavalle perheelleen metsään vaatimattoman mökin, jossa luonnonmukainen elämä on mahdollista.

Markus Torgeby oli minulle aikaisemmin henkilönä tuntematon, mutta hänen elämäntarinansa vankkumattomine arvoineen on kyllä kiehtova. Tarina itsessään on hieman poikkoileva ja tuntuu kuin siihen olisi koottu paloja sieltä sun täältä. Torgebyn itsensä kertomana hänen kehittymisensä kuvaus vaikuttaa kuitenkin autenttiselta ja hän voi seisoa häpeilemättä valintojensa takana. Tämä elämäkerta on varmasti tutustumisen arvoinen, vaikkei intohimoinen juoksun ystävä olisikaan. Yksinkertaista elämää kaipaavalle tämä teos on omiaan.

Tekniset tiedot:
Torgeby, Markus: Juoksijan sydän
Suomentaja: Veikko Ahola
ISBN: 978-952-291-228-2
Docendo 2016
Sidottu, 194 s.
Kirjastoluokka: 79.11

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...