lauantai 27. elokuuta 2016

Aron, Elaine N.: Erityisherkkä lapsi

Ovatko rutiinit lapsellesi tärkeääkin tärkeämpiä? Onko lapsesi herkkä voimakkaille hajuille tai mauille, äänille tai ihmispaljoudelle? Saavatko toiset ihmiset hänestä helposti ujon ja syrjäänvetäytyvän mielikuvan? Mikäli vastaus edes osaan kysymyksistä on positiivinen, voi hyvinkin olla mahdollista, että lapsesi on erityisherkkä.

Elaine N. Aron on kirjoittanut aikaisemmin teoksen Erityisherkkä ihminen, jossa käsitellään erityisherkkyytenä tunnettua ilmiötä aikuisten näkökulmasta. Nyt vuorossa ovat lapset. Jokainen varmaan tuntee lähipiiristään lapsen, joka tuntuu viihtyvän paremmin omassa seurassaan kuin suuressa väkijoukossa, jonka mielikuvitus on rikas tai joka haluaa syödä ruoka-aineet erikseen eikä toisiinsa sekoitettuina. Erityisherkkiä on arvioitu olevan jopa noin viidennes väestöstä, joten kyseessä on varsin yleinen, joskin edelleenkin hyvin usein väärin ymmärretty ja tulkittu luonteenpiirteiden kokonaisuus. Erityisherkkyys on ominaisuus siinä missä sinisilmäisyys tai aamu-unisuus ja se tuntuu nousseen varsinkin viime vuosina yleisempään tietoisuuteen.

Teoksessaan Aron käsittelee erityisherkän lapsen eri ikävaiheita: niiden ominaispiirteitä ja erityishaasteita sekä keinoja, joilla vanhempi - olipa tämä itse erityisherkkä tai ei - voi vahvistaa kasvavan lapsensa tervettä kehitystä. Erityisherkän lapsen kasvatuksessa on Aronin mukaan neljä kulmakiveä: omanarvontunnon kehitys, häpeäntunteiden lievittäminen, viisas ohjaaminen ja kyky puhua lapsen kanssa tämän erityisherkkyydestä oikealla tavalla. Näiden oppien soveltamisella pääsee jo pitkälle. Ylipäätään Aronin teos on käytännönläheinen opas monine arjesta poimittuine esimerkkeineen ja niistä johdettuine neuvoineen. Teos soveltuu mielestäni mainiosti kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle ymmärryksen lisäämiseksi, sillä valitettavan usein edelleen erityisherkkyys näyttäytyy monen ei-erityisherkän näkökulmasta negatiivisesti. Erityisherkän lukijan osalta teos voi lisätä arvokasta itsetuntemusta, joten tämä teos on paikkansa ansainnut.

Tekniset tiedot:
Aron, Elaine N.: Erityisherkkä lapsi
Suomentaja: Kirsimarja Tielinen
ISBN: 978-952-240-289-9
Kustannusosakeyhtiö Nemo  2015
Nidottu, 326 s.
Kirjastoluokka: 14.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...