sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Tuuri, Antti: Ameriikan raitilla. Matkoja, muistoja

Antti Tuuri on kirjoittanut erityisesti Yhdysvaltoihin ja Kanadaan kohdistuneesta siirtolaisuudesta jo 1980-luvulla. Aina siitä lähtien hän on matkustanut myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa saadakseen kirjoihinsa autenttista materiaalia: suomalaisten siirtolaisten kertomuksia, tunnelmia, maisemia. Teoksessaan Ameriikan raitilla - matkoja, muistoja hän kertaa näiden aineistonkeruumatkojensa antia. Teokseen on koottu matkakirjanomaisesti muistoja 1980-luvulta aina 2000-luvulle saakka.

Tuurilla on omiakin sukulaisia ja saman kylän tuttuja Yhdysvalloissa ja Kanadassa, joten aivan tyhjästä hänen ei ole tarvinnut aineistonkeruutaan aloittaa. Rapakon takaa on löytynyt joka matkalle opas oman kylän puolesta. Matkoilla tapahtuukin yhtä ja toista ja uusia tuttavuuksia syntyy. Tuurilla on matkallakin oma aikataulu, jonka mukaan hän saa aineistoa kokoon. Maisemat vaihtuvat ja matka taittuu yleensä useamman viikon ajan kerralla. Usea matka perustuu myös hänen teostensa pohjalta sovitettujen näytelmien tai esitelmien varaan, joiden ensi-iltaan hän on saanut kutsun. Vanhemmiten Tuuri pysähtyy matkalla Islantiin tasaamaan aikaeroa muutamaksi päiväksi. Samalla hän kypsyttelee ajatusta siitä, että lentomatkustaminen saa riittää ja jatkossa hän matkustaa vain paikkoihin, joihin pääsee lentämättä.

Olen lukenut Tuurilta muutaman aikaisemman matkakirjatyyppisen teoksen ja tämä jatkaa samaan tutuksi käyneeseen tyyliin. Tuuri on mitä ilmeisimmin tehnyt tarkkoja muistiinpanoja matkansa aikana ja hän käyttää matkustamisaikaa myös kirjoittamiseen, sillä kerronta on varsin yksityiskohtaista. Mitään dramaattista kirjassa ei tapahdu, mutta matkakirjoista pitävälle tämä teos lienee mieleen.

Tekniset tiedot:
Tuuri, Antti: Ameriikan raitilla. Matkoja, muistoja
ISBN: 978-951-1-28235-8
Otava 2016
Sidottu, 224 s.
Kirjastoluokka: 48.31

2 kommenttia:

  1. Luin ja bloggasin tästä minäkin ihan äskettäin. Yksi aikaisemmista taitaa olla vielä lukematta, mutta olen kyllä tykännyt kaikista lukemistani. Tuurin kirjoitustyyli on jotenkin hyvä ja tässä kirjassa kiinnosti erityisesti siirtolaisuusteema.

    VastaaPoista
  2. Hei Veera,
    itsekin olen tehnyt Tuurin matkakirjoista sen mielenkiintoisen huomion, että vaikka en muuten tunne kuuluvani hänen ikäluokkaansa tai teosten lukijakuntaan, niin nämä omaelämäkerralliset matkakirjat ovat kuitenkin kolahtaneet. Täytyy katsoa, olisiko niitä vielä muitakin julkaistuna kuin nämä jo lukemani.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...