lauantai 15. lokakuuta 2016

Porrasmaa, Raisa: Japani pintaa syvemmältä. Muutakin kuin sake, sushi ja samurait

Raisa Porrasmaa, japanin kieltä opettanut sekä Japanin kulttuuurista ja tapakulttuurista luennoinut japanologi on kirjoittanut vuosien kokemuksistaan yleistajuisen teoksen Japani pintaa syvemmältä - muutakin kuin sake, sushi ja samurait. Monen mielikuvissa Japani näyttäytyy eksoottisena itämaisena maana, jossa on kuitenkin samalla hämmentävä sekoitus länsimaista arvomaailmaa. Japania ei ole helppo selittää sanalla tai kahdella; tässä teoksessa Porrasmaa pyrkii avamaan näkökulmia Japanin eri puoliin.

Anime ja manga, rituaali-itsemurhat, elämääkin tärkeämpi työ, kirsikankukat ja teeseremonia. Porrasmaa käsittelee kirjassaan tavalla tai toisella näitä kaikkia. Hän vie lukija salariimanin, tappotahtista työtä tekevän palkollisen arkeen, sakura-kirsikankukkajuhlaan ja Fuji-vuoren juurelle, viitisen vuotta sitten tapahtunutta Fukushiman ydinreaktorionnettomuutta unohtamatta. Japanilaisen tapakulttuurin asiantuntijana myös nämä piirteet tulevat kirjassa käsitellyksi. Japanissa tietynlainen kohteliaisuuus ja kaavamaisuus on kaiken A ja O, ja sen peruspiirteet hallitsemalla pääsee länsimainen ihminenkin jo alkuun. Maanjäristyksen koettelemassa maassa yleinen asenne on se, että ihminen on tasaveroinen osa luontoa. Kirjassa käsitellään myös keisarin roolia ja nationalismia.

Porrasmaa vie kirjallaan syvälle japanilaiseen ajattelumaailmaan, joka oli minulle pääpiirteittäin jo ennestään tuttu. Samalla teoksessa on kuitenkin myös paljon uutta, ja vielä vuosienkin jälkeen myös Porrasmaalla on opittavaa. Tämän kirjan myötä lukija pääsee todelliselle hybridi-nojatuolimatkalle maahan, joka tuntuu tarjoavan aina jotakin uutta.

Tekniset tiedot:
Porrasmaa, Raisa: Japani pintaa syvemmältä. Muutakin kuin sake, sushi ja samurait
ISBN: 978-951-796-848-5
Atena Kustannus 2012
Sidottu, 345 s.
Kirjastoluokka: 48.184

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...